Tapaaminen Hamasin edustajan kanssa

Saimme matkallamme tilaisuuden keskustella myös Hamas- puolueen jäsenen kanssa. Tapaaminen oli jännittävä vähintäänkin jo toteuttamismuodossaan. Meitä kiellettiin ottamasta kuvia tai kirjoittamasta edustajan nimeä ylös. 

Ennen vieraan saapumista ( taloon jossa yövyimme ) pohdimme pitkään vaatevaihtoehtoja, olisi kuitenkin kohteliasta kunnioittaa vierasta pukeutumalla “siveellisesti”. Valitettavasti kun istuimme jo olohuoneessa ja keskustelu oli käynnissä, tajusin ( kuin myös myöhemmin kuultuna muutkin suomalaiset ) että paljaat jalkani saattavat olla loukkaavat.. Hups. Oppaamme Ismael eräässä myöhemmässä keskustelussa kommentoi tätä kuitenkin huomiolla, että kaikkihan kuitenkin tietävät että tulemme eri kulttuurista, joten meille sallitaan erivapauksia käytöskoodien suhteen. Olettaen luonnollisesti ettemme tiedä kaikkia seurustelusääntöjä ja kohteliaisuuksia. Mutta kannattaa tosiaan arabimaissa muistaa että jalkapohjien näyttäminen, eli esim. istuminen jalkapohja keskustelukumppaniin päin käännettynä on paha etikettivirhe! Varsinkin uskonnollisen puolueen edustajan läsnäollessa.

Seuraavat muistiinpanot on tehty suoraan englannista käännetyn pohjalta. Ne eivät ole omiani tai arabiasta englantiin kääntäneen tulkkimme mielipiteitä. Vasemmistonuoret tuomitsee Hamasin kannattaman väkivallan käytön konfliktin ratkaisuna. On kuitenkin hyvä tutustua muidenkin kuin kuulopuheiden pohjalta siihen mikä ko. puolueen linjaus tarkalleen on, jotta käsitys tilanteen monimutkaisuudesta laajentuisi.  

Hamas muistiinpanot 17.8-08

  • Juutalaiset karkottivat palestiinalaiset maanpakoon ja tuhosivat yli viisisataa kylää muodostaen niinsanotun Israelin. Kansainvälinenoikeus sekä Yhdysvallat on tunnustanut miehityksen laittomaksi. Miehityksen jatkuessa palestiinalaiset jatkavat vastarintaa joka on oikeutettua; Hamas on perustettu 1987.
  • Puolueet aloittivat toimintansa jotta voisivat lopettaa miehityksen. Nyt kunnollista valtiota ei ole koska palestiinalaiset eivät osaa toimia yhdessä vaikka maalla on omat turvallisuusjoukot ja viranomaiset.
  • Vuonna 1999 Fatah päätti valita neuvottelut keinona edistää maan itsenäisyyttä. Hamas valitsi puolestaan vastarinnan.
  • Hamas ja Fatah toimivat yhdessä hallituksessa Hamasin saadessa virallisissa vaaleissa 2006 enemmistön äänistä. Kansa valitsi vastarinnan tukiessaan Hamasia ja sen ohjelmaa. Puolueen toiminta on peräisin kansalta ja kansa valitsi äänillään puolueen parlamenttiin. Puolue ei siis voi olla terroristiryhmä koska kansa on antanut sille oikeudet toimintaan.
  • Vastarinnan kannatuksen lisäksi Hamas muodosti hallituksen jossa jokaisella puolueella oli edustajansa. Kuitenkaan Yhdysvallat ja Israel eivät hyväksyneet hallitusta.

 

 

  • Hamasilla on oikeutensa ja päämääränsä. He jatkavat taisteluaan kunnes Israel vetäytyy kokonaan pois Länsirannalta ja koko alueelta sekä kunnes on muodostunut itsenäinen valtio.  
  •  

  • Pelkästään Fatahin virheet eivät antaneet ääniä Hamasille; heidän( H:n ) toimintansa ja näyttö sen tuloksista saivat ihmiset äänestämään Hamasia. 
  • Yhdysvallat tukevat Hamasin vastustusta ( sekä tukevat Israelin valtioita ) eivätkä pitäneet vaalien tuloksesta; Yhdysvallat tukevat vaina heikkoja hallituksia ja demokratioita. Jos uudet vaalit järjestetään Yhdysvaltain tuella, Hamas yrittää estää vaalit sekä tulosten täytäntöönpanon.
  • Vasta kun ulkopuoliset vaikuttajat lakkaavat toimimasta, saavutetaan itsenäinen valtio, hallitus ja demokrattinen maa. 
  • Yhdysvallat painostaa PNA:ta ( Palestinian National Authority ), tukee Syyriaa ja Egyptiä ja boikottia Hamasia vastaan.
  • Vasemmistonuorten Solidaarisuuskampanjan tulisi kohdistua Länsirannan lisäksi myös Gazan alueelle, jolloin kohteena todella olisi koko Palestiina. 
  • Hamasin ja Fatahin taistelusta: Kairon sopimus (???) 
  • Kun Yhdysvallat vetää pois vaikutuksensa, sitten Palestiinalaiset voivat taas keskustella: Gazan tilanne voidaan ratkaista, kunhan pakoteet otetaan pois ja kansainvälinen painostus loppuu. 
  • Kun 2005 neuvottelut puolueiden välillä alkoivat, yritettiin rakentaa myös PLO:ta uudelleen. Vuonna 1995 Hamasin johtaja tiedusteli Jasser Arafatilta mahdollisuuksia virvoittaa yhdessä PLO:n toimintaa, tämä kieltäytyi yhteistyöstä.
  • Hamasin ohjelmasta ja yhteydet/ erot vasemmistopuolueisiin : Yhdymme kaikkien puolueiden kanssa jotka kannattavat Palestiinan itsenäistä valtiota, pakolaisten paluun sallimista sekä miehityksen lopettamista. Metodit päämäärään vain ovat erilaiset. PFLP: n kanssa Hamas on tehnyt yhteistyötä, mutta Neuvostoliitosta emme suostu puhumaan. Islamin uusi nousu maailmalla tulee ottaa huomioon. Myös kamppailu Yhdysvaltoja vastaan.
  • Islam on alkuajatus kaikille ihmisille; se loi perustan tälle kulttuurille ja yhteisölle. Islamin tulisi olla yhdistävä tekijä kaikille arabeille. Mutta koska jenkkien hallitus haluaa kontrolloida arabialueita… (?)
  • Tavoitteena on uskonnollinen Palestiina: ensimmäiseksi pitää saada miehitys loppumaan. Toiseksi tulee perustaa kansallisvaltio jossa kansalaisjärjestöt voivat toimia vapaasti. Kolmanneksi: menneisyydessä muslimit, kristityt ja juutalaiset ovat eläneet rauhassa yhdessä ja samassa islamilaisessa valtiossa. Tähän tulisi myös nyt pyrkiä. 
  • Hamas tekee yhteistyötä ay-yhdistyksissä, toimii opiskelijapolitiikassa sekä nuorten kanssa. Puolue on auttanut sairaaloiden ja yliopistojen rakennuksissa joista useimmat on kuitenkin lopetettu valtion toimesta. Lisäksi olemme tukeneet taloudellisesti ja toiminnallisesti 40 000 perhettä.
  • Yksi Palestiina vaiko jaettu maa Israelin kanssa, kumpi on todennäköisempää? :         Nyt Israelin miehitys on edelleen käynnissä; sen tulee päättyä. Sitten kansa voi vapaasti valita mitä haluaa. Pakolaisilla tulee olla oikeus palata, Jerusalemista tulisi tehdä pääkaupunki ja näiden muutosten jälkeen kaikki palestiinalaiset voivat valita valtiomuotonsa ja kansallisidentiteettinsä sekä kehittää taloutta ja valtiomuotoja eteenpäin. 
  • Suhde Euroopan Unioniin? Toivoisimme EU:lta tukea Palestiinan valtiolle sekä neuvotteluyhteydet Hamasin kanssa. Terroristijärjestön status tulee pyyhkiä pois ja huomioida Hamasin kuuluvan kansainväliseen islamilaiseen puoluekenttään. Hamas kunnioittaa Eurooppaa ja sen asukkaita.
  • Nuoret ovat toivo ja tulevaisuus. Hamas toimii nuorten kanssa Koraanikouluissa, kesäleireillä ja yliopistoissa. Tulevaisuudessa tapahtuu uusia ja todellisia muutoksia nuorten kautta koska heidät on aikaisin otettu mukaan puolueen tomintaan. Ennen vaaleja toiminta nuorten kanssa oli helpompaa mutta nyt se on vaikeutunut.

Vierailun aikan sattui myös tapaus jonka muistan varmasti loppuelämäni. Keskenkaiken sähköt katkesivat talosta. Hetkeksi tuli aivan hiljaista ja pimeää, sitten kuulimme auton ajavan talon pihaan. Ajovalot pyyhkäisivät sisätiloja ikkunan kautta ja isäntäväki keskusteli hiljaa arabiaksi jotain. Kuulimme auton hyrräävän ulkona hetken, sitten se kuului kääntyvän ja ajavan pois. Kohta sähkötkin palasivat asuntoon. Mitä sitä oikein ajattelee tuollaisessa tilanteessa? Koskaan varmaan en ole hikoillut niin kylmää hikeä. Mietin kuitenkin samalla ( näin jälkeenpäin ajatellen vähän outo ajatusten juoksu ) kylmän rauhallisesti pitäisikö nyt jo heittäytyä suojaan lattialle, vaiko odottaa kohteliaasti, että isäntäväki tekee sen ensin. Ja mihin ryömisin mahdollisia luoteja pakoon, johonkin pöydän alle vai nurkkaan, vai pitäisikö pyrkiä ulos talosta. Mikä ikinä välikohtauksen syynä olikaan, selvisimme säikähdyksellä.

- Veera ( myös edellinen kirjoitus Hebronista minun ) 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.